Irungu Wakini

Hakuna matata!

11. toukokuuta 2009

Avoimen lähdekoodin kirjasto

Olen aloittanut Medios-projektin avoimen lähdekoodin koordinaattorina. Tavoitteena on tehdä suomenkielinen versio FLOSS Manuals -sivustosta. Samalla järjestetään koulutusta ja edistetään avoimen lähdekoodin ohjelmien käyttöä Suomessa.

7. joulukuuta 2008

Blogin uudistuminen ei etene

Valitettavasti blogin uudistuminen ei ole edistynyt lukuisien sivuprojektieni vuoksi.

5. marraskuuta 2008

Obama! Obama! Obama!

Nyt kyllä helpottaa... Kahdeksan vuotta uuskonservatiivien valtaa on ohi. Hullut neoconit saivat vuosikausia levittää rikollisin keinoin sairasta ideologiaansa maailmaan. Obamalla on aika iso homma siivota koko sotku.

12. lokakuuta 2008

Huxley vai Orwell?

Olen usein ihmetellyt, että 1984-tyylisessä yhteiskunnassa pitäisi kuluttaa ihan hirveästi resursseja toisinajattelijoiden vaimentamiseen. Siinähän haaskataan samalla ihan hirveästi inhimillistä pääomaa. Luoja paratkoon, siihen voidaan jopa kuluttaa verovaroja!

Esimerkiksi Winston Smith ei ole tuotannon kannalta minkäänlainen ongelma, pikemminkin erittäin pätevä työntekijä, mutta silti tämän osaajan pikku päähänpistosta pitää tehdä ihan hirveän iso numero. Näin menetetään Winston Smithin työpanos, mutta samalla joudutaan verovaroin rahoittamaan monien Winston Smithin tapaukseen keskittyvien byrokraattien palkka.

Olisi niin paljon yksinkertaisempaa tarjoilla leipää ja sirkushuveja. Leivän ja sirkushuvien tarjonta voitaisiin lisäksi kustannustehokkaasti ulkoistaa yksityiselle sektorille. Huxleyn utopia on mielestäni kustannusrakenteeltaan ylivertainen verrattuna Orwellin utopiaan.

Luottokelpoisuutensa menettänyt ei ole elinkelpoinen

Luottokelpoisuutensa menettänyt menköön sossun luukulle.

Miksi pankkiireille tungetaan taas miljardeja euroja rahaa, vaikka kaikkien muiden olisi annettu kaatua ja kärsiä samassa tilanteessa?

Vaadin kapitalistista kilpailua. Heikkojen annettakoon sortua. Tällainen sosialismi voi ainoastaan vääristää kilpailua. Mikäli pankki ei pysy pystyssä on aika antaa sen kaatua ja antaa evoluution luoda jotain parempaa.

Olkaamme nyt kapitalisteja ja uskokaamme markkinavoimiin ja vahvimpien eloonjäämiseen. Miksi olla nyt löperö näiden samojen ihmisten kanssa, jotka toivat kovan darwinistisen kilpailun yhteiskuntaamme.

Näinä päivinä meitä uhkaa vaarallinen kommunistinen infiltraatio juurikin punikkipankkiirien ja näitä palvelevien sosialististen poliitikkojen taholta. Torjukaamme tämä robottimaisen sieluton uhka ja olkaamme johdonmukaisesti kristillisiin arvoihin uskovia vapaan maailman kapitalisteja.

Erilaiset julkisen sektorin tukitoimet ovat mitä puhtainta sosialismia. Tätä uhkaa vastaan koko maailma taisteli vuosina 1939-1945. Jos nyt päästämme bolshevismin kävelemään Suomen Pankkiin etuoven kautta on pian länsimaisesta vapaudesta jäljellä vain luuranko.

Vapaus tarkoittaa juurikin vapautta markkinoilla. Tämä tarkoittaa myös vapautta antaa erilaisten epäonnistuneiden rahoituslaitosten kaatua. Ainoastaan mitä puhtain sosialisti voisi käyttää verorahoja yhtään mihinkään. Verotus on nimittäin orjuutta.

Toivotan teille kaikille onnea. Voi olla, että kohta maailmamme ei muistuta juurikaan aikaisempaa. Kun sinä astelet leipäjonossa kriisin aiheuttanut henkilö saattaa lomailla verorahoillasi. Niin ne markkinat toimivat.

Muistakaa, että monet tahot varoittelivat vuosia sitten tämän kehityskulun seurauksista. Mutta tehän ette kuunnelleet.

Pankkiiri taitaa olla se yhteiskunnan suurin sosiaalipummi.

Kiinassa monet saattavat hymyillä vienosti sisäänpäin.

5. lokakuuta 2008

Irungu Wakinin uusi imago

Tällaisen blogin linjaa on tosi vaikeaa pitää kasassa. Toisaalta blogin pitää olla selvästi subjektiivista kirjoittamista. Muutenhan tänne ei oikeastaan voisi kirjoittaa mitään muuta kuin linkkejä sanomalehtien sivuille.

Toisaalta ei voi olla liian subjektiivinen, koska ei tällaiseen epäanonyymiin blogiin oikein voi vuodattaa ihan kaikkia sielunliikkeitään.

Ja tietenkin blogikirjoituksen pitää olla aika nopeasti väännetty. Jos jaksan kirjoitella ihan oikean artikkelin en todellakaan pistä sitä tänne vaan lähetän sen johonkin lehteen.

Hankalia alueita ovat huumori ja spekulaatio. Olen monta kertaa huomannut, että joitain huumoripostauksia on otettu liian vakavasti. Ja spekulatiivisiin juttuihin on suhtauduttu kuin ne olisivat virallisen mielipiteen muodostavia pääkirjoituksia.

Olen useamman kerran ajatellut ottaa The Economist Style Guiden käteeni ja muuttaa tämän blogin englanninkieliseksi asiablogiksi. Teemaksi tulee lähinnä kehitys. Ei pelkästään kehitysmaatutkimuksen mielessä, paljon laajemmin. Eli myös teknologista kehitystä ja tieteiskirjallisuuden tyylistä spekulaatiota. Ja enemmän teknologiaa, kun kirjoittelen siitä kuitenkin työkseni.

Mitään Afrikan seikkailuja ei ole lähitulevaisuudessa tiedossa, joten blogi voisi jatkossa keskittyä samoihin asioihin teoreettisemmalta kannalta.

Eli linjanmuutos tiedossa joskus lähitulevaisuudessa. Irungu Wakinin toimituskunta on päättänyt jatkossa keskittyä kirjoittamaan kehityksestä globaalille yleisölle.

Pari outoa elokuvaa

Tähän postaukseen tarvitaan jotain spookyä goottimusiikkia ja Vampira kuuluttajaksi.




Discover Bauhaus!


Rakastan salaliittoteorioita! Tosin en välttämättä usko niihin. En ainakaan kovin paljon. Vai uskonko? Parasta viihdettä joka tapauksessa.

Netistä löytyy ilmaiseksi pari elokuvallista pläjäystä: Zeitgeist ja sen jatko-osa Zeitgeist: Addendum.

Ensimmäisessä Zeitgeistissa väitetään esimerkiksi kristinuskon perustuvan egyptiläiseen polyteismiin, 911-iskujen olevan lavastusta ja pankkijärjestelmän olevan huijausta. Väittämät voivat olla totta tai humpuukia. Mielenkiintoisia teorioita joka tapauksessa. Jatko-osan katsonkin vasta hetken päästä.





En oikein tiedä mihin näiden salaliittoteorioiden viehätys perustuu. Tavallaan ne ovat vielä hauskempaa luettavaa kuin tieteistarinat, kun voi miettiä väittämien epätodennäköisyysasteita. Onko tämä nyt jo liian hörhöä? Voisiko se todellakin mennä noin? Ja salaliittoteorioihin täytyy kuitenkin suhtautua postmodernin ironisesti, koska muuten voi sovitella päähänsä foliohattua.

Tuollaisia teorioita on kivaa etsiä Above Top Secret -keskustelupalstan kautta. Siellä ehkäpä 90-99% jutuista on hillitöntä hörhöilyä tai paranoidia spekulointia. Hupaisaa luettavaa silti. Mutta osuuko osa keskustelijoista sittenkin oikeaan? Kuka tietää. Bwahahahaha!

Tunnisteet: ,